entinen koulukiusattu
- Tämä aihe on tyhjä.
-
Artikkelit
-
-
Mun kiusaaminen alko jo kolmannella luokalla. Sitä ennen meijän luokka oli mulle tosi turvallinen ja mukava paikka, kaikki tuli toimeen toistensa kanssa eikä ketää syrjitty. Mut sit tapahtu jotain ja yhtäkkiä ei ollukkaa nii turvallista ja mukavaa, toisaalta sillon en kyllä antanu kenenkään nähä, et muhun sattuu, en edes itteni.
Mua haukuttiin kananmunaks, lihavaks, kysyttiin oonko mä poika kun leikkasin lyhyen tukan, kaikkee pientä, mut satuttavaa. Kiusaaminen jatku koko peruskoulun enemmän ja vähemmän, seiskalta on jääny mieleen sellanen kun mulle juotettiin vesiväri vettä kaakaona, muistan vieläki miltä se maistu..
En hakenu apua koulusta, mut eipä ne opettajatkaan tarjonnu apua, vaikka haukkumista niiden silmien alla tapahtukin. Mun mielestä tästä olis päästy tosi helposti eteenpäin, koska loppujen lopuks mun kiusaaminen oli laajuudeltaan aika pientä, se olis ollu helppo katkasta.
Osittain mua kiusattiin myös kaveriporukassa koulun ulkopuolella, mut se on ihan oma tarinansa sit.
Kiusaaminen on jättäny muhun tosi syvät arvet, vaikken sitä ees nuorempana myöntäny, nauroin vaa kommenteille ja jatkoin eteenpäin. Nyt aikuisiällä oon huomannu kuinka paljon pieniä yksityiskohtia mun käytöksessä voidaan laittaa kiusaamisen piikkiin. Mä en osaa luottaa kunnolla, oon tosi miellyttämisenhalunen, teen kaikkeni kavereiden eteen ettei ne vaan lähtis pois mun elämästä, en oo päivääkää tykänny siitä miltä näytän ymsyms.
Se miks tänne kirjotan on osittain sitä, et haluisin vertaistukea ja osittain haluisin sit taas antaa vertaistukea. -
Kiusatuksijoutuminen on kammottavaa. Tuo “ei muhun satu, kyl mä pärjään” on varmaan selviytymiskeino, kun kiusaaminen on meneillään. Itselläkin oli tuota, tavallaan pakotettua ylpeyttä, kun omia rajoja rikottiin jatkuvasti.
Mua kiusasi 1-2 -luokkien opettaja(5-6 luokkien opettaja oli tasaisemmin karmiva:D) ja 7-9 kouluvuosina suurin osa omasta luokasta ja muutama muu. Opettajien puuttumattomuus myös mulle tuuttua. Multa vedettiin tuolia alta, niin että tipuin lattialle ja lyötiin tunnilla niin, ettei opettaja pitänyt edes taukoa opetukseen. Kyllä jonkinasteinen katkeruus on yllä, vaikka olen jo 38v ja käynyt psykoterapiassa kohta kymmenen vuotta (kiusaaminen isona syynä, lisänä vähemmän toimiva perhedynamiikka ja isäni kuolema kun olin teini).
Tuo miellyttämisentarve on liian tuttua, samoin edelleen nauravat teinit nostattavat pelkoa. Itseäni en enää vihaa, mutta en pidäkään. Työkyvytön olen ollut masennuksen takia käytännössä koko aikuisikäni. Kiusaaminen on todellakin vakava ja pitkät jäljet jättävä ongelma.
En tiedä, miten kouluissa on tilanteet muuttuneet, mutta mitä uutisista lukee, ei kyllä kuulosta hyvältä. Pelottavaa ja surullista.
-
Onko sulle Hannam ollut apua tuosta psykoterapiasta? Olen itse käsittänyt, että kouluissa on aikamoinen resurssipula ja kiire jonka takia varmasti kiusaamistapausten selvittely ei ole sillä mallilla millä sen pitäisi olla, kaikista hienoista suunnitelmista ja lupauksista huolimatta. Lapset ja nuorethan tästä maksaa tietty kovimman hinnan ja siitä tosiaan jää jäljet, jotka seuraa mukana koko eliniän. Voimia kaikille keihin kiusaaminen on jättänyt jälkensä, onneksi on näitä paikkoja joissa voi asiasta keskustella ja purkaa niitä oloja.
-
On ollut palon apua psykoterapiasta! Ensimmäiset kolme vuotta auttoivat pysymään jotenkin hengissä (jälkikäteen ajatellen en ehkä ollut ihan riittävän hyvässä kunnossa psykoterapiaan, vaikka pystyinkin hyödyntämään kaikki varatut ajat, jollen ollut flunssassa tms). Seuraava terapiajakso kesti peräti viisi vuotta toisella psykoterapeutilla, olin jo paremmassa kunnossa ja vastaan tuli tosi merkittäviä oivalluksia ja “totuuksien” haastamista. Nyt, kolmannella eri psykoterapeutilla etsitään työkaluja itsetunnonrakentamiseen, rajoistani huolenpitoon ja arvojeni kirkastamiseen.
Juu, jos saa mennä sen verran politiikkaan, että pelottaa. Kouluihin ja lapsiin sekä nuoriin panostaminen kuulostaa maalaisjärjellä semmoiselta toiminnalta, mikä maksaisi vielä takaisin rahallisesti. Puhumattakaan inhimillisen kärsimyksen välttämisestä!
Itse olen jotenkin selvinnyt ilman osastojaksoja, mutta mt-ongelmien takia olen tarvinnut paljon yhteiskunnanresursseja terapioina, muina tukitoimina ja ihan jo sairaspäivärahana/kuntoutusrahana/kuntoutustukena. Jos kiusaamiseeni oltaisiin puututtu kunnolla, ja olisin osannut etsiä ja saanut aikaisemmin psyykkistä tukea, olisin voinut olla jo jotain 15 vuotta korkeakoulutettu veronmaksaja…
Kiusaaminen on tosiaan vakava ilmiö, jota tuskin koskaan saadaan kokonaan kitkettyä Suomenkaan kouluista. Mutta kouluhenkilökunnan tahdolla ja panostuksella, oikein suunnatuilla resursseilla ja kunnollisella jälkihoidolla (psykososiaalinen tuki esim) kiusaamisen vaikutuksia voitaisiin varmasti pienentään sekä yksilö- että yhteiskuntatasolla.
-
Mahtava kuulla, että toi psykoterapia auttanut! Täysin samaa mieltä sun kanssa tuosta lapsiin ja nuoriin panostamisesta, hirvittää ihan mihin tää tilanne pahimmillaan voi mennä, jos kaikesta leikataan vielä lisää. :/
-
-
-
-
