Reply To: Väsynyt äiti
Unesco on vuonna 2023 määritellyt uudestaan koulukiusaamista käsitteenä. Se kattaa nykyään myös yhteiskunnan ja toimintakulttuurin haitalliset vaikutukset, jolloin myös opetushenkilöstön väärinkäytökset ja laiminlyönnit pitäisi osata tunnistaa. Lasten edun arviointi ei oikein voi jäädä vain yhden opettajan vastuulle.
Pienryhmiin siirretään oppilaita, joilla on ollut opettajien mielestä vaikeuksia suoriutua tehtävistä annettujen ohjeiden mukaisesti, sekä oppilaita, joilla on käyttäytymisen hallinnan vaikeuksia. Jos vanhemmilta kysyttäisiin haluatteko lapsenne ryhmään, jossa saattaa olla muutama väkivaltaisesti käyttäytyvä lapsi, niin vanhemmat tuskin suostuisivat siihen. Mutta kun koulu kysyy vanhemmilta, haluatteko lapsenne ryhmään, missä hän saa paremmin yksilöllistä tukea, niin moni vanhempi tietenkin uskoo koulun kaunisteltuun tarinaan. Osa vanhemmista varmaan miettii altistuuko lapsi ryhmässä häiriökäyttäytymiselle, mutta luottaa siihen, että koulu toimii asiantuntevasti. Pienryhmät toimivat kuitenkin usein muita ryhmiä enemmän hoidollisten periaatteiden kautta, jolloin opettajien käytännöt saattavat näyttää vanhemmille oudoilta.
Väkivaltaisesti käyttäytyviä lapsia saattaa tietenkin olla missä tahansa luokassa, mutta on jokseenkin ongelmallista muiden lasten osalta, jos koulu asennoituu niin, että tehän halusitte lapsen juuri tähän ryhmään, niin näin nyt sitten jatketaan. Käytännössä lapset on silloin laitettu toteuttamaan muille kasvatuksellista tukea. Koska koulu tietää, että lapset ovat alttiina häiritsevälle käytökselle, niin tilanteen tarkempi seuraaminen pitäisi olla päivänselvää.
Kirjoittajan tilanteessa kuulostaa siltä, että joko opettajien valvonta on kovin lepsua, tai sitten kyseisessä ryhmässä pidetään käytöshäiriöitä osana normaalia arkena. Tuollaisessa tilanteessa vanhemman pitää säännöllisesti kysellä miten ryhmän yhteistyö sujuu, ja jos koulu ei pysty estämään väkivaltaista käytöstä omaa lasta kohtaan, niin vanhemman vastuulla tietenkin on tarvittaessa siirtää lapsi toiseen kouluun. Tilanteessa on tietenkin se vaara, että koulu alkaa kohdella lapsia työvälineinä, mitä paikallinen toimintakulttuuri ei ehkä edes osaa tunnistaa.
Jos tilanteen vakavuus mietityttää, niin vanhemman pitäisi kyllä päästä mukaan seuraamaan koulupäiviä kunhan osaa itse käyttäytyä. Voi tietenkin olla, että joku lapsi vain reagoi tilanteisiin poikkeuksellisen fyysisesti, esimerkiksi stressin tai turhautumisen vuoksi, mutta lapsi ei varsinaisesti tarkoita satuttaa. Tai sitten eleet saattavat vaikuttaa uhkaavammilta kuin on ollut tarkoitus. Ainakin ennen pojilla on ollut jonkinlainen painimisen ikäkausi, jolloin aletaan ymmärtää fyysistä voimankäyttöä. Sellaisessa tapauksessa sekä fyysisesti käyttäytyvälle, että erityisesti fyysisesti heikommalle lapselle kannattaisi etsiä sopivat liikuntalajit, joissa fysiikkaa voi kehittää kaikille turvallisesti. Koulun naishenkilöstö ei välttämättä ole mikään asiantuntija poikien (tai tyttöjenkään) fyysisessä kasvussa ja toiminnallisessa tuessa. Impulsiivisuus ja reaktiivisuus sitten taas ovat ominaisuuksia, jotka saattavat korostua erityisesti uhmaiässä, mutta tasoittuvat iän myötä, jos ympäristö tukee sellaista kasvua ja kehitystä.