Reply To: Miten mä selviän uudessa koulussa?

    Sigrid
    05/02/2024 klo 11:40 #925

    Kirjoituksestasi on jo jonkin aikaa. Toivottavasti muuttosi ja uuteen kouluun sopeutuminen alkaa mennä hyvin! Mä oon myös aikoinani ollut samassa tilanteessa. Olin silloin hiljainen ja arka.
    Uusi kouluni oli pienellä paikkakunnalla. Jouduin etenkin yhden luokallani olleen oppilaan silmätikuksi. Seurauksena oli että koko koulu jätti minut ulkopuolelle. Tarkkailemalla välitunnilla tilannetta huomasin yhden toisenkin oppilaan olevan yksinään. Lopulta rohkenin mennä hänen luo ja tutustuimme paremmin. Keksin että menemme aina välituntisin koulun takapihalle, missä sai olla rauhassa kiusaajilta. Siitä tuli tapa ja se antoi voimia jaksaa yläasteajan yli. Joku opettajakin huomioi tämän ja hän antoi kehuja minulle, että otan yksinäisen ihmisen mukaani.
    Tämä muistuttakoon sinullekin siitä, että yhden ainoankin ihmisen löytäminen (oli se sitten oppilas, ope tai muu koulun henkilökuntaan kuuluva) voi antaa toivoa ja jaksamista kouluajan ylitse.
    Kaikkea hyvää sinulle ja muille samassa tilanteessa oleville!